EKIN PATIKKA METSÄLEHDON SAUNALLE 28.4.2024!

Talviuintikauden päätöstä vietetään jo tuttuun tapaan, patikoimalla Metsälehdon saunalle. Yhteislähtö Segerin pihalta (Merilinnuntie 1) sunnuntaina 28.4.2023 klo 11:00, joka on tämän kevään viimeinen talviuinti kerta.
Reitti kulkee pitkin polkuja, metsiä ja metsäteitä. Osittain kuljetaan myös hiekkatietä pitkin. Paikoin voi reitillä olla vielä kosteaa, joten esim. vaelluskengät on hyvä valinta. Patikoinnin lomassa pidetään kaksi taukoa. Jokainen varautuu omin eväin. Tauon ajaksi on hyvä varata lämmintä vaihtovaatetta sekä istuinalusta. Matkan pituus noin 15 km.
Yhdistyksen puolesta on vetäjät mukana. Matkalla pidetään huoli, että kaikki pysyvät vauhdissa mukana ja edetään sen mukaisesti.
Perillä on varattu pientä purtavaa ja myös omien eväiden grillaus on mahdollista. Sauna on lämmin n. klo 14. Saunavarusteita ei tarvitse kantaa patikalla mukana, vaan ne voi jättää Segerin pihalla autoon, jolla ne kulkeutuvat perille.
Tapahtuma on kaikille avoin, eikä ole sidoksissa siihen, oletko käynyt talviuinnissa vai et. Eli kaikki patikoinnista ja kävelystä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Ilmoittautuminen puh. 040 0810100 (Anita), niin tiedetään järjestää kävelijöille riittävästi paluukuljetuksia sekä varaamaan evästä perille.
Lisätietoja tapahtumasta voi halutessaan kysellä puh. 041 4625420 (Marianne)
Tervetuloa isolla joukolla patikoimaan, toivottelee V-S Latulaiset!
HUOM! Tämä tapahtuma korvaa normi sunnuntain talviuinnin.