Kasarminlahden laavu

Kasarminlahden ulkoilureitti
Kasarminlahden ulkoilualueelle valmistui v. 2009 keväällä laavu, ja laavulle johtava ulkoilureitti otettiin silloin virallisesti käyttöön. Alueesta on tullut erittäin suosittu kaupunkilaisten ja täällä vierailevienkin retkeilykohde.

 

 

Kasarminlahden ulkoilualueella voi nauttia luonnon rauhasta vaikka lähellä keskustaa sijaitseekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alueen linnusto on monipuolinen. Matalanojan suulle kerääntyvät laulujoutsenet. hanhet ja monet muut vesilinnut jo varhain keväällä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhä enemmän alueella retkeillään kävellen myös talvella. Kesäreitti on käytössä lumikelienkin aikaan. Perinteiset ladut vedetään osittain samalle reitille, mutta niiden välissä käveleminen on sallittu.

REITTI KASARMINLAHDEN LAAVULLE
Kasarminlahden ulkoilualueen reitistöstä on tehty kaupungin toimesta reittikartta. Se avautuu Uudenkaupungin kaupungin sivuilta alla olevasta linkistä
http://uusikaupunki.fi/sites/default/files/kasarminlahdenlaavunreittikartta.pdf
Reitti lähtee Sorvakon urheilukentän pysäköintialueelta. Opastetaululla on reittikartta.
Reitti on merkitty kaupungin toimesta oranssinpunaisin maalitäplin puiden runkoihin sekä puupaaluilla.. Reitti on myös viitoitettu.

 

 

Urheilukentän pysäköintialueelta reitti on merkitty Välskärintielle, jonka kulmasta jatketaan kahteen kertaan pururadan yli golfkentän kaupungin puoleisella reunalla kulkevalle reitille.
Golfkentän punaisen huoltorakennuksen nurkalta kuljetaan murskepintaista tietä rantaan, jossa käännytään oikealle (huom! ei laidunaidanviertä vasemmalle) ja jatketaan lahden rantaa Matalan ojan ylittävälle sillalle

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasarminlahden rannat ovat kaislikkoiset. Golfkentän rakentamisen yhteydessä muodostui rantapenger, jolle rantaa kiertävä ulkoilureitti on perustettu. Nykyään Kasarminladen rannoilla laiduntaa kesäaikaan

 

 

 

 

 

 

Ennen Kasarminlahden mereen yhdistävän Matalanojan siltaa on golfkauden alettua syytä tarkkailla oikealta lähestyvää väylää, jolta pallot lyödään sillan suuntaan.
Sillalta käännytään vasemmalle ja kohta vasemmalla olevan lammen kohdalta ylös kalliolle viitoituksen mukaisesti. Matkaa laavulle on vielä noin puoli kilometriä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalliolla polku jatkuu murskepintaisena ja ylittää vielä kerran golfkentän ennen laavua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laavun takaa reitti jatkuu luonnonvaraisena polkuna Vionpuhdin nuotiopaikalle asti. Polku on merkitty puun runkoihin punaisin maalitäplin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Polku kulkee osittain jäkäläpeitteisillä kallioilla. Täällä kulkijan mieli rauhoittuu luonnon keskellä.
Nyt keväällä hiljaisuuden rikkoo korppien äänekäs kilpailu siitä, kuka saa ilmoille kaikkein houkuttelevimman lemmenkutsun.
Vionpuhdin nuotiopaikka sijaitsee lähellä rantaa. Nuotiopaikan edustalla oleva vesijättömaa on yksityisen omistamaa aluetta. Itse nuotiopaikka on kaupungin omistamalla maalla.
Nuotiopaikalta voi palata laavulle samaa polkua tai heti paluumatkan ensimmäisessä ylämäessä kääntyä oikealle merkitylle jyrkästi ylös mäkeen nousevalle polulle. Reitti palaa menoreitille noin puolen kilometrin päässä meno- ja paluureittien viitoituksen kohdalla.
Metsässä risteilee monia polkuja. Osa on kalamiesten, osa metsän eläinten kulkureittejä. Pikkuhiljaa me retkeilijätkin tallaamme sinne lisää uusia polkuja ja parhaaksi havaitut merkitsemme aikanaan virallisiksi retkeilypoluiksi.

Kasarminlahden rantakuusikot ovat satumaisen jännittäviä ja onneksi vielä ihan luonnontilaisia.
Omia polkuja tallaten löytyy Kasarminlahden etelärannalta kalliorantoja, jotka aamupäivisin ovat varjossa, mutta ilta-auringon paisteessa mukavan leppoisia ja rauhallisia levähdyspaikkoja. Joskus voi tännekin pysähtyä eväsrepun ja hyvän ystävän kanssa.

Rannan suuntaisesti liikkumalla ei ole eksymisenkään pelkoa.
Myös kalliolla kulkevalta viralliselta polulta poiketen tai pelkästään sivuilleen vilkuilemalla löytää paljon kaunista katseltavaa.
Vionpuhdista voi jatkaa matkaa Lasamäkeen, siellä on polut, mutta niitä ei ole vielä merkitty.
Vakka-Suomen Latu toivoo, että jokainen muistaa retkeilyn kultaiset säännöt ja huolehtii siitä, että reitti ja sen varrella olevat laavu ja nuotiopaikka säilyvät siisteinä.
Käytä polttopuita säästeliäästi ja huolehdi, että tuli on sammunut ennenkuin lähdet nuotiolta.

JA YKSI TÄRKEÄ JUTTU:
VAIN HUOLTOAJO ULKOILUREITILLÄ ON SALLITTU. MOPOILLA TAI MUILLA MOOTTORIAJONEUVOILLA LIIKKUMINEN ULKOILUALUEELLA ON KIELLETTY.